Google+ Badge

torstai 13. syyskuuta 2012

Ihmiset ei tykkää sairastaa

No ei varmastikkaan, mutta täytyy myöntää että jossain määrin minusta on ihana olla kipeänä. Tarkennan että flunssassa tai jossain muussa räkätaudissa. En nyt tarkoita mitään vakavaa tautia.
Nykyään ei ole aikaa nollata itseään muuten kuin sairastamalla. Ei kerkeä nukkua kunnon yöunia. Viimeksi olen nukkunut sikeästi ja pitkään yli 7 tuntia, about 14 vuotta sitten. Joten jos olen flunssassa niin nautin siitä että saan nukkua, maata sängyssä ja lukea tai katsella tallentamiani sarjoja tai leffoja. Näin sairastaminen ei kuulosta ikävältä. Tosin onhan siinä ikävät puolensakin. Ei maistu ruoka, pitäisi kotihommat tehdä (pyykit, ruoka, käydä ostaa sitä ruokaa), ja yönsä voi viettää yskimällä ja räkää tulee kun Niagarasta.


Minä varauduin näillä. Pari päivää sitten alkoi tulla fiilis että kohta on lääkkeillä käyttöä,
joten kipaisin apteekkiin. Yskänlääkettä, kurkun desipastilleja, flunssajuomaa, Vicks-salvaa,
Nenän parannusrasvaa ja nenäliinoja. Toivotaan että oireet lievittyvät näillä. :)



Tästä tuotteesta ja sen tuoksusta tulee lapsuuden sairaspäivät mieleen.
Tänään olin töissä ja olo vain paheni iltapäivää kohden. Joten kotiin päästyäni kömölleen peiton alle.



Marimekon pallopaita päällä haahuilin tänään.



Rannekoru Citymarketista, tietty alelaarista :)

Kaikille flunssaisille toivotan pikaisia paranemisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti